No niin, kerkesin jo iloitsemaan siitä että en ole ahminut ja oksentanut. Olishan se pitänyt arvata että oli liian aikaista iloita. Kävin tosiaan ruokatunnilla syömässä työpaikan ruokalassa, uunimakkara+perunamuusi ja jälkkäri, ne syötyäni tuli niin ällö olo et oli pakko mennä laittamaan sormet kurkkuun. Heti tuli parempi olo kun sai sen kaiken ruoan ulos itsestään. En tiedä mikä muhun taas meni ku oli pakko ahtaa itsensä niin täyteen, on se kumma kun ei osaa syödä kohtuudella, aina pitää vetää överiks.

Oksentaminenkin alkaa sujua jo rutiinilla. Ei tartte enää silmät verestäen kyökkiä puolta tuntia, vaan aika kivuttomasti saa oksennuksen tulemaan. Ei oo kyllä mikään ylpeyden aihe, mut mielummin mä oksennan helpoimman kuin vaikeimmain kautta. Ja edelleen, niin kauan kun ahmin niin minun on myös oksennettava. En vaan voi olla kun tunnen itseni ilmapalloksi joka on vaarassa räjähtää hetkenä minä hyvänsä.