Ihan hirveetä olla täällä töissä. Haluaisin vaan kotiin ja mennä koiran kanssa peiton alle piiloon maailmaa. Ahdistaa kun pitää olla täällä ihmisten pällisteltävänä. Tunnen itseni niin rumaksi kaikinpuolin että en halua et kukaan näkee mua. Itkettää kun pitää olla täällä. Huomenna menen tapaamaan psykiatriani, täytyy sille kertoa että nyt on tilanne mennyt huonompaan suuntaan. Tätä itkuisuutta ei ole ollut pitkään aikaan ja nyt se on palannut.

Mulla on niin kamala olo. Tunnen itseni niin hirveäksi et muiden ihmisten ei pitäisi joutua katselemaan mua. Voi ku tietäis mikä auttais. Tiedän et olen itse itseni pahin vihollinen, ei kukaan eikä mikään muu. Minä minä minä.

Perjantaina oksensin, lauantaina en, sunnuntaina oksensin ja tänään en usko oksentavani. En tiedä... Eilen kyllä just mietein et jos nyt kuolisin niin kuinka kamalaa olisi kun mun ruumis olisi hirveä lihakasa. Et mä en kuolleenakaan olis tyytyväinen itseeni. Vittu mikä idiootti oon. Mut en mä voi sille mitään miten mä ajattelen.

Kun pääsen täältä töistä, menen suoraan kotiin ja vedän peiton korviini. Peiton alla maatessani voin hetkeksi unohtaa inhota itseäni.