Sen kun tietäis niin ei tarvis joka päivä pyörittää samoja asioita mielessä ja tuntea kuinka ahdistus kasvaa koko ajan isommaksi. Täällä töissäkin on niin tylsää kun ei ole muka mitään tekemistä. Tekemistä varmaan on, mutta kun ei viitsisi sitä vähääkään tehdä. Olen sellainen ihminen että toimin parhaiten kun mulla on kädet täynnä töitä ja deadlinet painaa päälle. Huonoiten toimin kun tekemistä on vähän ja tuntuu ettei ketään edes kiinnosta teenkö sitä vähääkään. Työt ovat vähentyneet koko tämän vuoden ja olenkin vakavissani katsellut muita paikkoja. On pakko saada joku muutos sillä en kestä tätä tekemättömyyttä enää kauan.

Tänään kävin sitten psykiatrilla ja oli ihan hyvä sillä edellisestä tapaamisesta olikin jo yli kuukausi aikaa. Psykiatrini on ainoa ihminen jolle uskalla kertoa miltä musta oikeasti tuntuu, siis ainoa ihminen jolle en esitä jotain muuta kuin mitä oikeasti olen. Ei oo oikeesti helppoa esittää että kaikki on hyvin kun oikeasti mikään ei ole hyvin.

Kelasta odotan nyt sitä päätöstä et pääsisin aloittamaan sen psykoterapian, se olis tosi tärkeetä aloittaa nyt mahdollisimman pian koska lääkkeet ei muuta mun ajatusmaailmaa. Se mun pitää tehdä itse. Vaikee mun on uskoa siihen et sitä pystyy muuttamaan, mutta pakko se on koska ymmärrän että näin en jaksa elämääni elää.

Mun tarvii oikeesti yrittää keksiä joku asia mikä tekis mut iloiseksi koska se kotona makaaminen ei ainakaan paranna mun mielialaani. Mä lupaan yrittää tehdä jotain asialle enkä vaan maata kotona kääriytyneenä peittoon ja itseinhoon.